Siirry sisältöön

Kertomuksia kentiltä

Kertomuksia kentiltä on Raamattuavain Extran ohjelmaosuus, joka kertoo kertomuksia lähetyskentiltä. Täältä löydät ohjelman jaksot vuosilta 2010-2022.

Etiopia: Jumalan sana on voimallinen

”Etiopiassa on paljon Kiinalaisia tien rakentajia. Pääkaupunkia Addis Abebaa halkoo Kiinalaisten rakentama raitiovaunulinja ja kaupungista johtavaa junarataa läheiseen satamakaupunkiin satamaan sähköistetään parasta aikaa. Myös pääkaupungin ulkopuolella tehdään teitä Kiinalaisen voimin.

Mekane Yesus kirkossa evankelioimisnäky on korkealla. Ammayan rovastikunnan pastori Kodeto kertoi lähettillemme seudullaan työskentelevistä Kiinalaisista tien tekijöistä…”

Tue työtä Etiopiassa suuressamukana.fi sivujen kautta.

Viro: Seurakunta löysi papin

”Vielä pari vuotta sitten Lasnamäellä, Tallinnan suurimmassa lähiössä, ei ollut yhtään luterilaista seurakuntaa. Sikäläiset kristityt kävivät hengellisissä tilaisuuksissa keskustan vanhoissa kirkoissa. Yksi heistä on Margus Sardis…”

Lue lisää työstä Virossa suuressamukana.fi sivuilta.

Itä-Eurooppa: Traktori ja maatalousyhdistys

”Kansanlähetyksen kirjallisuustyö Itä-Euroopassa on monelle tuttu. Harvempi tietää, että kirjallisuustyön yhteydessä autetaan myös käytännön asioissa. Yksi tällainen auttamisprojekti toteutettiin Etelä-Moldovassa vuosituhannen vaihteessa.

Neuvostoliiton luhistumisen jälkeen myös siihen aiemmin kuuluneessa Moldovassa maat yksityistettiin. Se tarkoitti, että moldovalaisilla oli yhtäkkiä maaomaisuutta…”

Lue lisää kirjallisuustyöstä suuressamukana.fi sivuilta.

SAT-7 laajentaa kanavatarjontaa

Uusi Tie lehti kertoo Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan kristillistä ohjelmaa lähettävän SAT-7 kanavaperheen uudesta kanavasta. Uusi kanava on koulutuskanava, joka tuo koulutuksen mahdollisuuden miljoonille pakolaislapsille, sekä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan asukkaalle….”

Lue lisää SAT-7 sateliittitelevisiotyöstä suuressamukana.fi sivuilta.

Unkari: Prostituoitu Bus4life kirjastoautolla

”Bus4life kirjastoauto vieraili Budapestissa, Unkarissa, alueella jossa on paljon prostituoituja. Vierailu toteutettiin yhdessä Unkarin tiimin ja paikallisen lähetyksen kanssa…”

Kreikka: Pelastavat polttopuut

”Ville” joutuu perheineen jättämään kotimaansa ja he kulkeva salakuljettajien avulla Turkkiin ja sieltä Kreikkaan. Pimeässä yössä on kylmää ja perheen pienimmäinen on kylmettyä kuoliaaksi…

Tue työtä pakolaistyötä Ateenassa kansanlahetys.fi sivujen kautta.

Bulgaria, Peshtera – mies mutkassa ja evankeliumi

Kertomuksia kentältä osuudessa kuullaan miehestä Peshterassa, mies viettää aikaansa vuorelle nousevan tien mutkassa. Hänet näet kuvan yläreunassa puun takana.

WP_20150327_16_21_43_Pro_netti

Voit tukea työtä Bulgariassa suuressa mukana sivuilla.

Etiopia: Seurakuntia syntyy Etiopiassa

Raamattuavain Extra vieraili syksyllä 2016 Etiopiassa. Arba Minchissä teologisessa seminaarissa opiskeleva Kusse kertoi, kuinka on ollut mukana perustamassa seurakuntia Etiopiaan. Tässä Kertomuksia kentiltä osuudessa kuulemme miten seurakuntia syntyy.

Tue työtä Etiopiassa suuressamukana.fi sivujen kautta.

Afrikka, Aasia – Lähetystyö synnytti demokratian, Uusi Tie lehti

Uusi Tie lehdessä 2014 kerrottiin tutkimuksesta, joka avaa sen että lähetystyö on synnyttänyt demokratiaa siellä missä lähetystyötä on tehty. Tässä Kertomuksia Kentillä osuudessa kerrotaan tästä tutkimuksesta.

Slovakia: Mies kirjastoautolla

”Itä-euroopassa bus4life kirjastoautoa  ajava Esa kertoo:

Olemme Slovakiassa, sen toiseksi suurimmassa kaupungissa. Kirjastoautoaktion yhteydessä oli melko vaikuttavan Raamattunäyttely. Näyttelyssä oli alkuperäiskappaleet miltei kaikista painetuista Raamatuista tsekin ja slovakian kielellä sekä monia merkittäviä tai erityisiä saksan- ja latinankielisiä laitoksia.

Kirjastoautolle tuli vanhahko mies, joka oli tullut varta vasten katsomaan Raamattunäyttelyä. Hän tutustui kirjastoautoon ja kysyi, mikä Raamattu oikeastaan on ja mitä tarkoittaa sen kanteen kirjoitettu nimi: ”Pyhät Kirjoitukset”…” 

Lisää tämänkaltaisia juttuja voit lukea suuressamukana.fi sivuilta

Saksa: Ovien ulkopuolella

”Kolme huolestuneen näköistä nuorta miestä tulee luokseni. He selittävät yhteen ääneen: ”Sinun on autettava Evaa (nimi muutettu). Puhu pastorille ja sano, että hän ottaisi Evan tänne kirkolle. Evalla ei ole mitään paikkaa minne mennä, ja nyt vastaanottokeskuksessamme on sanottu, ettei hän saa enää yöpyä siellä. Ja emmehän me voi antaa 17-vuotiaan tytön olla yötä kadulla, se ei kyllä kävisi päinsä meidän maassamme.”…

Voit myös lukea jutun suuressamukana.fi sivuilta

Etiopia: Airan polionaiset keksivät uuden työn

”Perheemme muutti syksyllä 2005 Airan kaupunkiin Länsi-Etiopiaan. Siellä tuli ovelle paljon avunpyytäjiä, erityisesti nuoria koululaisia. Heidän joukossaan oli vammaisia nuoria, jotka eivät olleet missään koulussa. Mietimme, mikä olisi sellainen apu, joka auttaisi heitä tulevaisuuttakin ajatellen. Päädyimme ompelukurssiin…”

Voit myös lukea jutun suuressamukana.fi sivuilta

Vihdoinkin saan olla vapaasti kristitty

”Olen halunnut oppia tuntemaan Jumalan lapsesta asti. Etsin häntä monista paikoista, ja lopulta koin löytäväni totuuden zarathustralaisuudesta. Olin kuitenkin levoton enkä saanut rauhaa sydämeeni.

Työpaikallani oli eräs henkilö, josta huokui yliluonnollinen rauha. Etsiydyin usein hänen seuraansa ja kyselin, miksi hänen luonaan oli niin helppo olla ja hengittää. Keskustelimme paljon Jumalasta, ja kerroin hänelle haluavani oppia tuntemaan Jumalan henkilökohtaisesti. Kerran hän kutsui minut kotiinsa ja sanoi, että siellä olisi muitakin ihmisiä, ja löytäisin kenties rauhan sieltä. En tiennyt meneväni kristilliseen kotiseurakuntaan…”

Voit myös lukea jutun suuressamukana.fi sivuilta

Etiopia: Sisukkaita käsityöläisiä

”Vammaiset naiset ovat Etiopiassa huono-osaisia. Heillä on kaksinkertainen leima: he ovat naisia ja vielä vammaisia.  Kumpiakaan ei arvosteta.

Noin kuusi vuotta sitten ryhmä vammaisia naisia alkoi kokoontua yhteen Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa.  Alussa he vain rukoilivat Jumalaa johdattamaan heitä oikeaan suuntaan, sillä he tarvitsivat sellaista tekemistä, josta he voisivat saada elantoa itselleen ja useimmat myös perheelleen….”

Voit myös lukea jutun suuressamukana.fi sivuilta

Venäjä: Virolaisena Pietarissa

Inkerin kirkkoon kuuluu pieni vironkielinen Johanneksen (Jaanin) seurakunta, jonka kotina on 1860 rakennettu ja hiljattain entisöity vanha punatiilinen kirkko. Seurakunnan jumalanpalveluskieli on edelleen viro.

”Virolainen Aime Semina on kotoisin Petseristä, joka vuonna 1944 siirrettiin Venäjän federaation alaisuuteen. Hänen molemmat vanhempansa olivat virolaisia ja luterilaisia. Perheessä oli viisi lasta. Juhlapyhinä käytiin kirkossa neuvostoaikanakin. Aime oli ajan hengen mukaisesti mukana Neuvostoliiton lapsi- ja nuorisojärjestöissä – ei aatteiden vuoksi, vaan sen takia, että hän oli aktiivinen harrastaja.
Iltaisin äiti luki meille kotona Raamattua sekä opetti aamu-, ilta- ja ruokarukoukset, Aime muistelee…”

Voit myös lukea jutun suuressamukana.fi sivuilta

Venäjä: Minä ja Inkerin Kirkko

Olga Ostanina, Novosibirsk (äänenä Jenni Törnroos)

”Synnyin Siperiassa Omskin kaupungissa vuonna 1992. Mummoni on syntynyt Inkerin alueella, ja lapsuudestani asti olenkin käynyt Inkerin kirkossa. Kun Omskissa alkoi toimia seurakunta, minut ja kaksi veljeäni kastettiin luterilaiseen kirkkoon. Sen jälkeen kävin pyhäkoulussa ja nuortenilloissa sekä olin mukana kaikissa Omskin seurakunnan tapahtumissa…”

Video:

Audio:

Voit myös lukea jutun suuressamukana.fi sivuilta

Venäjä: Meidän tulee pitää kiinni totuudesta

Pyhän Marian kirkossa Pietarissa vietettiin viime viikonloppuna piispa Aarre Kuukaupinpiispanvihkimyksen 20-vuotisjuhlaa.

Puheessaan piispa Kuukauppi kiitti Jumalaa mahdollisuudesta elää mielenkiintoisessa historiallisessa tilanteessa. ”Tämä aika, mitä olen saanut palvella, on myös merkki siitä, että Jumala on antanut tällaisen ihmeellisen vapauden ja on siunannut kirkkoa niin, että se voi näin julkisesti ja avoimesti julistaa, opettaa ja kokoontua….”

Voit myös lukea jutun suuressamukana.fi sivuilta

Koska he olivat Kristittyjä, he auttoivat minua

”Koko sukuni on hyvin uskonnollinen. Riitelin perheeni kanssa, koska en halunnut käydä moskeijassa. Perheeni kuului erääseen poliittiseen ja uskonnolliseen ryhmään.

Lähdin kotimaastani monesta syystä. Maani hallitus syytti minua rikoksista, joita en ollut tehnyt, tuhosi kotimme, kielsi minua palaamasta kotikaupunkiini ja yritti laittaa minut telkien taakse koko loppuelämäkseni. Koska hallitus oli minua vastaan, monet 25muutkin alkoivat olla, ja minun piti kantaa mukanani veistä, jotta voisin  puolustautua. Tilanteeni oli kuin bensatankki, joka vain odotti, että joku sytyttäisi tulitikun…”

Voit myös lukea jutun suuressamukana.fi sivuilta

Saksa: Kohtaaminen kaupungissa II

”Minulla oli yhteinen yli puolen tunnin bussimatka eräästä toisesta maasta tulevan nuoren miehen kanssa, ja ehdimme keskustella hyvän aikaa. Hänen kasvonsa loistivat iloa ja hän kertoi kahdesta muusta nuoresta miehestä….”

Voit myös lukea jutun suuressamukana.fi sivuilta

Bulgaria, Peshtera – mies mutkassa ja evankeliumi

Kertomuksia kentältä osuudessa kuullaan miehestä Peshterassa, mies viettää aikaansa vuorelle nousevan tien mutkassa. Hänet näet kuvan yläreunassa puun takana.

WP_20150327_16_21_43_Pro_netti