Siirry sisältöön

Raamattuavain

Tästä arkistosta löydät Raamattuavain -ohjelman jaksot vuosilta 2008-2022.

Raamatun suuria pieniä sanoja, Anne Tuovinen

Mutta
Yksi Raamatun suurimmista pienistä sanoista on mutta. Siitä esiintyy sekä inhimillistä että jumalallista versiota. Inhimillinen mutta vastustaa ja niskuroi, jumalallinen mutta korjaa rikki menneen ja antaa uuden alun.

 

Edellä
Raamatullisessa maantiedossa ei ole niinkään oleellista se, mihin suuntaan liikutaan. Paljon tärkeämpää on kulkea sinne, mihin Jumala kulkee edellä. Tästä periaatteesta käsin voimme ymmärtää Israelin kansan vaelluksen autiomaassa, Jeesuksen seuraamisen ja sen, että Jeesus on mennyt edellä valmistamaan meille paikkaa taivaassa.

 

Kanssa
Raamatullinen tapa elää on elämä Jumalan kanssa ja toisten ihmisten kanssa. Suuri lupaus on se, että Jumala on sitoutunut elämään meidän kanssamme. Hän valmisti koko pelastussuunnitelman ja lähetti Pyhän Henkensä, jotta me voisimme aina olla Herran kanssa.

 

Jos vain
Raamatussakin on ehtoja. Vanhan testamentin puolella Jumala asettaa kansalleen joitakin yksinkertaisia ja joitakin hyvin haastavia ehtoja sanomalla ”jos vain”. Minä teen näin, jos vain te muistatte tehdä näin. Mekin asetamme ehtoja Jumalalle: Jos vain sinä teet näin, niin kyllä minäkin sitten. Raamatullisin ”jos vain” on yksinkertainen rukous: ”Herra, jos vain tahdot, niin sinä voit!”

 

Pian
Raamatusta näemme, että Jumala usein lupaa toimia pian. Joskus se tapahtuu tavalla, joka on pian myös sinun ja minun aikakäsityksessä. Joskus taas Jumalan pian on kovin erilainen kuin meidän. Vastaus näyttää viipyvän ja käymme kärsimättömiksi. Ja kuitenkin Jumala lupaa, että hän ei viivyttele – hänellä on aina syynsä.