Siirry sisältöön

Raamattuavain

Tästä arkistosta löydät Raamattuavain -ohjelman jaksot vuosilta 2008-2022.

Armon ulottuvuuksia, Seppo Palonen

Syyttömäksi tuomittu
Jeesuksen vertaus tuhlaajapojasta lienee Raamatun tunnetuimpia kertomuksia. Siinä poika pyytää isältään perintönsä ennakkoon, lähtee maailmalle ja tuhlaa rahat kevytmieliseen elämään. Kun nälänhätä koitti, poika meni itseensä ja päätti palata isän luo.

Auttaisiko rippi?
Pohdin tässä opetussarjassa tuhlaajapojan elämää kotiin paluun jälkeen.  Raamattu ei siitä kerro – ikävä kyllä.  Mutta löydämme ohjeita ja opetusta muualta Raamatusta niihin kysymyksiin, jotka liittyvät tuhlaajapojan myöhempiin vaiheisiin.

Laiminlyönnin synnit
Miten elämä sujui tuhlaajapajun paluun jälkeen?  Oliko arkielämä yhtä juhlaa? Vai lieneekö pojan mieleen noussut hankalia ajatuksia? 

Olenko itseni varassa?
Koitan kuvitella tuhlaajapojan mietteitä riemullisen kotiinpaluun jälkeen.

Sisällissodassa
Ennen pitkää kotiinpaluun jälkeen tuhlaajapoika varmasti joutui huomaamaan, että ihan kaikki ei ollutkaan muuttunut.  Hän oli kyllä oikeassa paikassa, kodissaan, suhde isään oli kunnossa, mutta… 

Jeesuksen ylösnousemus, Pirkko Valkama

Ylösnousemus, kristinuskon alkuräjädys
Tässä raamattuopetussarjassa pehdytään teologian maisteri Pirkko Valkaman johdolla Jeesuksen ylösnousemukseen.

Ylösnousemuksen todistajat
Luukas kirjoittaa apostolien tekojen alussa, että Jeesus osoitti opetuslapsille monin kiistattomin todistuksin, että hän on elossa. Hän teki sen näyttäytyen heille useasti neljänkymmenen päivän aikana.

Silminnäkijöiden kuvauksia
Tiesitkö, että meillä ei ole mistään muinaisesta historian tapahtumasta niin paljon ja niin luotettavia todisteita kuin juuri Jeesuksen ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta.

Ylösnousemus, tae pelastuksesta
Jos Jeesuksen ylösnousemus ei olisi todellinen historian tapahtuma, meidän olisi turha odottaa ruumiin ylösnousemista ja ikuista elämää.

Autuas se, joka uskoo
Huolimatta todistusten varmuudesta, monien oli vaikea uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen. Nykyäänkin monien on vaikea uskoa siihen. Se on niin käsittämätön ihme. Oletko sinä tänään vakuuttunut siitä, että Jeesus elää ja että hänellä on valta yli kuoleman ja tuonelan.

Armolahjat ja niiden taustat, Ilkka Rytilahti

Taustaa armolahjoille
Ohjelmassa tarkastellaan asiaa, joka on seurakunnalle tavattoman tärkeä. Siellä missä seurakunnat kasvavat, tämän alueen merkitys on ymmärretty.

Tie Jumalan yhteyteen
Kun Pyhä Henki lahjoittaa lahjoja Jeesukseen uskoville, hän tekee niin, jotta seurakunta rakentuisi, vahvistuisi ja kasvaisi, kun uskova palvelee käyttäen saamiaan armolahjoja.

Jumalan Henki ja Jumalan kansa
Opetuksen kolmannessa osassa jatketaan armolahjojen ja niiden raamatullisen taustan, parissa.

Pyhän Hengen lahjat
Sillä, joka uskoo Jeesukseen ja on Jumalan lapsi, on myös Pyhä Henki. Ja missä on Pyhä Henki, siellä ovat myös hänen lahjansa.

Erilaiset armolahjat, yhteinen hyvä
Uudessa Testamentissa mainitaan kaikkiaan 25 eri armolahjaa.

Amos, Mikko Tiira

Amos julistaa, kuka kuulee?
Lähes koko Amoksen kirja julistaa tuomiota. Se julistaa tuomiota kansalle, joka kyllä muodollisesti vielä toteuttaa joitakin osia Jumalan laista, mutta todellisesti elää Jumalan tahdon vastaisesti.

Herra tuottaa onnettomuuden
Tuleeko onnettomuus todella Jumalalta? Tai voinemme kysyä tätä myös laajemmin. Tuleeko Jumalan kädestä jotakin pahaa? Tämä ei ole ihan helppo kysymys vastata.

Tehkää syntiä oikein urakalla
Mitä ihmettä? Eihän Jumala voi näin toimia, eihän? Eihän Jumalan voi käskeä tekemään syntiä, jota hän Amoksen kirjankin mukaan vihaa ja jonka vuoksi Hän on valmis lähettämään tuomionsa Israelin kansalle. Mutta jos luemme nuo Amoksen kirjan sanat, niin juuri tätä Herra käskee israelilaisten tehdä. Tehdä syntiä ja tehdä lisää syntiä. Miten tämä voi olla mahdollista?

Onko Herran päivä oikeasti pelastuksen päivä?
Viimeisenä päivänä Jumala tulee ja Hänen omansa pääsevät ikuiseen taivaaseen. He pelastuvat. Heidät vapautetaan tämän maailman synnistä, kärsimyksistä ja kiusauksista. Tämän maailman surut, vaikeudet, haasteet, synnit ja ahdistukset väistyvät ja niiden tilalle tulee ikuinen elämä Jumalan yhteydessä. Jotakin tällaista pelastuksen aikaa myös Amoksen ajan israelilaiset odottivat. He odottivat Jumalan tulevan ja vapauttavan heidät. He odottivat tulevaa rauhan ja onnellisuuden aikaa.

Elämä ja jumalanpalvelus
Viimeinen jaksomme Amoksesta vie meidät katsomaan jälleen tuomion sanoja. Mutta eikö Jumalan sanat ole hivenen omituiset. Jälleen kerran voisimme ehkä sanoa. Tekstissä mainitut juhlat ja uhrit olivat Herran itsensä laissaan käskemiä ja kansalleen antamia. Israelin kansan tuli viettää näitä juhlia ja uhrata mainittuja uhreja Jumalan antamien käskyjen mukaan. Nyt kuitenkin profeetta julistaa, että Herra ei tahdo näitä. Hän jopa halveksii näitä. Miten tämä on mahdollista, kun Herra itse on käskenyt tehdä tätä kaikkea? Onko Herra muuttanut mielensä?

Oikea Jeesus astukoon esiin! Mika Tuovinen

Oikea Jeesus astukoon esiin!
Mistä voimme löytää oikean ja aidon Jeesuksen? Oikea Jeesus astukoon esiin! Olemme valinnan paikalla. Uskommeko Raamatun ilmoittamaan Jeesukseen vai oman mielikuvituksemme Jeesukseen? Kumpi on todellisempi? Kumpi auttaa meitä viimeisellä tuomiolla?

Ainutlaatuinen Jeesus
Jeesuksen ainutlaatuisuus tarkoittaa, että ei ole ketään Hänen vertaistaan ja Hän on ainutkertainen olemukseltaan, teoiltaan, opetuksiltaan ja vaikutukseltaan. Millainen Raamatun paljastama Jeesus on?

Jeesus – uskon kohde
Uskovan ei tule katsoa uskoaan, sen suuruutta tai laatua, vaan Jeesusta. Usko onkin Jeesukseen tarttumista. Syntien tunnustamista Hänelle ja anteeksiannon vastaanottamista.

Jeesus – Kirkon ja universumin Herra
Kuten ilmestyskirjassa niin meidänkin aikanamme kristityt voivat näyttää olevan häviäjien puolella. Nytkin kristikuntaa kohtaa vainoja, pilkkaa, työpaikan ja virkojen menetyksiä, halveksuntaa ja jopa kuoleman. Kristitylle on tärkeää muistaa, että lopussa Jumalan valtakunta tulee voimassaan ja Jeesukseen seuraajat ovat tuolloin voittajan puolella.

Mitä Jeesus merkitsee minulle?
Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen kertoo opetuksessaan, että Jeesuksen merkityksen voi jakaa kahteen pääryhmään, lahjaan ja esikuvaan. Millä tavoin Jeesus on lahja, entä esikuva? Mitä Jeesus Kristus merkitsee minulle?

Kristinoppi, Kahden maan kansalainen, Veijo Olli

Opetussarja Kristinopista. Täältä löydät sarjan muut ilmestyneet osat.

Esivalta miekkaa kantaa
Kristitty on kahden maan kansalainen. Taivaan valtakunnan kansalaisena kristitty tahtoo tehdä parhaansa maan päällä. Hän noudattaa Raamatun opetuksia ja kunnioittaa siten sekä maallista valtaa, että Jumalaa, joka on maallisille valloille vallan antanut.

Sota
Kahden maan kansalainen elää sotatilassa maailmassa. Tämän maailman ruhtinas vielä pistää vastaan ja pyrkii hukuttamaan ihmiset ilman Jumalan tuntemista. Kristitty on viisas ja tietää vihollisen aikeet.

Viljele maata
Kristitty tuntee vastuunsa Jumalan edessä. Tämä vastuuntunto laskeutuu eri elämänalueille. Kristitty myös ymmärtää, ettei voi tehdä mitä Jumala odottaa, ilman Vapahtajaansa Jeesusta Kristusta.

Kirkko
Kristityllä on hengellinen koti, jota ei tule laiminlyödä, vaan sitä tulee arvostaa. Hengellinen koti kantaa ja auttaa monin tavoin matkalla taivaaseen.

Lähetystyö
Lähetystyö on osa kristillisen seurakunnan elämää ja kristityn arkea. Pitämällä sen mitä Jeesus on käskenyt meidän pitää, tulee kristityn eteen myös käsky mennä kaikkeen maailmaan ja tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsiksi.

Jeesus, Jumalan poika, Matti Viitanen

Jumalan Poika – mitä se merkitsee? (Hepr. 1:3-9)
Kenet Jumala tunnustaa pojakseen?

Kuinka Jeesuksesta tuli Jumalan Poika? (Luuk. 1:35)
Kuinka ääretön voi mahtua äärelliseen?

Jumalan Poika ihmisten maailmassa! (Joh. 1:9-11)
Saiko Jeesus riemullisen vastaanoton maailmassa ollessaan?

Jumalan Pojasta ihmisten vapahtajaksi! (Hepr. 10:5-9)
Tänne tulemisella oli syynsä – ja valtavan tärkeä syy!

Jumalan Poika, Maailman Herra (Fil. 2:9-11)
Kuuliaisuus Jumalalle toi mukanaan kunnian ja aseman

Yllättävä Jumala, Aija Sairanen

Tässä opetussarjassa käymme läpi muutaman Raamatun tapahtuman siitä näkökulmasta, kuinka jonkun tai joidenkin henkilöiden jumalakuva muuttui lähemmäksi sitä, millainen Jumala on.

Kuolemantuomio, joka mahdollisti iankaikkisen elämän
Kun kuulet sanan Jumala, mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen? Meillä ihmisillä voi olla hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, millainen Jumala on. Jumalakuvaamme vaikuttaa vahvasti lapsena saamamme kasvatus sekä se kulttuuri ja sosiaalinen ympäristö, jossa elämme. Se, millainen Jumala todellinen Jumala on, selkiytyy meille Raamatusta sekä monesti niiden elämänkokemusten myötä, jolloin Jumala meitä erityisesti puhuttelee jonkin elämämme kohtalon myötä.

Kokemus Kaikkivaltiaasta Jumalasta
Ehkä yleisin syytös Jumalaa kohtaan on se, kun sanomme: ”Jos Jumala on rakkaus, niin kuinka Hän voi sallia…” Jatkona tulee joko meidän oman elämämme kriisi, läheistemme kärsimys tai jokin globaali ongelma. Job ja hänen ystävänsä pohtivat näitä kysymyksiä liki 4000 vuotta sitten.

Työuupumuksesta kärsivän terapiamatka
Jokainen ihminen on joskus ollut väsynyt. Tässä jakssossa kohtaamme uupuneen Jumalan miehen. Niin uupuneen, ettei hän jaksa reagoida edes enkelin kohtaamiseen!

Jeesus, enemmän kuin suuri parantaja
Opetussarjassa olemme käyneet läpi Raamatun tapahtumia, joissa Jumala on jollain tavalla yllättänyt ihmisen. Sen seurauksena näiden henkilöiden näkemys ja kokemus Jumalasta on jollain tavalla muuttunut. Tässä jaksossa Jeesus kohtaa surun murtaman Marian.

Raamatun punainen lanka
Oletko ajatellut, mikä tai mitkä olisivat ne asiat tai tapahtumat, joiden kautta Jeesus tulee meille ihmisille eläväksi todellisuudeksi? Niin ettei Hän ole enää pelkästään historiasta tunnettu persoona, vaan meidän rinnalle tuleva ystävä.

Ikuisuus ratkaisee, Sakari Kalliomaa

Onko taivasta ja helvettiä olemassa?
Jos taivas on olemassa haluatko sinne, vai onko asia sinulle yhdentekevä? Professori Ove Hallesby sai aikanaan suuren kohun aikaiseksi Norjassa varoittamalla ihmisiä joutumasta helvettiin. Kuuluuko meidän varoittaa ihmisiä joitumasta helvettiin ja kertoa Jumalan tarjoamasta toisesta mahdollisuudesta. Varastaako elämän houkutukset taivaspaikan?

Viisaus
Jumalan ilmoittama viisaus tarkoittaa hänen tuntemistaan. Ihmisen ymmärtämä viisaus voi sisältää ansan. Ongelmana on synti joka johtaa suruttomuuteen ja eroon Jumalan suunnitelmista. Jumala kutsuu surutonta ihmistä, joka elää Hänen viisautensa ulkopuolella. Ihminen tuntee elämänsä tyhjyyden, mutta on voimaton saamaan muutosta aikaiseksi elämässään. Sakari Kalliomaa käy keskustelua yhdessä Kari Teikarin kanssa.

Synnin vaikutus
Synti erottaa ja on sydämen luopumista Jumalasta, mikä johtaa synnin orjuuteen. Kari Teikari kertoo tässä jaksossa rohkeasti oman elämänsä haasteista, jotka johtivat suuriin vaikeuksiin hänen elämässään. Väärät mallit kotoa ja suuret maalliset tavoitteet johtivat kierteeseen, jossa hänen elämänsä ajautui alkoholin ja rauhoittavien lääkkeiden väärinkäyttöön.

Uusi mahdollisuus
Sakari ja Kari jatkavat keskustelua taivaasta ja helvetistä, synnistä ja sen vaikutuksista ihmisen elämässä. Kuka on kaiken pahan takana ja minkälaisia riskejä saattavat aikamme trendit sisältää? Mihin Karin saama uusi mahdollisuus johti ja minkälaiset seuraukset sillä käytännössä on ollut?

Tarvitaanko Jumalaa?
Opetussarjan viimeisessä jaksossa kerrotaan niistä mahdollisuuksista, jotka Jumala on varannut ihmiselle ja miten niihin voi tarttua. Jumalan suunnitelma on hyvä ja tarkoitettu meille kaikille. Taivaassa on paikka jokaiselle, jolle Jumalan suunnitelma kelpaa. Keskustelu jatkuu Karin ja Sakari kanssa käytännön esimerkein.

Henkilökohtainen evankeliointi, Hannu Uusmies

Näky sielujen voittamisesta

Kuinka sen kertoisin?

Miten toimin todistaessani?

Miten saada kontakteja?

Evankelista Filippos ja Etiopian hoviherra

Pettymykset – Jumalan suuret työkalut, Matti Viitanen

Pyhä mies pettyy

Mahtava mies pettyy

Kaunis nuorukainen pettyy

Innokas seuraaja pettyy

Puhdas mieli pettyy

Jumalan nimet Raamatussa, Pirkko Valkama

Elohim, Jumala
Raamattukouluttaja Pirkko Valkama käsittelee tässä opetussarjassa erityisesti kolmea nimeä, joilla Jumala on ilmoittanut itsensä. Ensimmäisessä osassa Pirkko pohtii nimeä, joka on suomenkielisessä Raamatussa käännetty sanalla Jumala.

Jahve, Hän on, Hän tulee
Nimi, jota Raamatussa käytetään eniten Jumalasta muodostuu neljästä konsonantista: J H V H. Meidän suomalaisissa raamatuissamme sana on yleensä käännetty nimellä Herra. Mitä tuo nimi tarkoittaa ja miksi se on käännetty sanaksi Herra.

Jahve Elohim
Ensimmäisessä ja toisessa osassa olemme pohtineet kahta nimeä, joita Raamatussa käytetään Jumalasta. Toinen nimi on Elohim, joka on suomalaisessa Raamatussa käännetty sanalla Jumala ja toinen on nimi Jahve, joka on käännetty sanalla Herra. Tässä osassa tutkimme, miten näiden nimien käyttö eroaa toisistaan.

Minä olen, Ani hu; Ego eimi
Tiesitkö, että Vanhassa testamentissa Jumala on ilmaissut itsensä seitsemän kertaa aivan erityisellä nimellä. Hepreankielisessä alkutekstissä tuossa nimessä on kaksi persoonapronominia Minä ja Hän. Kreikankielisessä Raamatussa nimi on käännetty sanoilla, Minä olen. Tässä ja seuraavassa osassa pohdimme tätä Jumalan erityistä nimeä.

Ani Hu
Edellisessä osassa teologian maisteri Pirkko Valkama kertoi erityisestä nimestä, jota Jumala käyttää itsestään seitsemän kertaa Vanhassa testamentissa. Hepreankielisessä alkutekstissä nimi muodostuu kahdesta persoonapronominista: Minä Hän. Tätä nimeä käyttäen, Jumala kertoi millainen Jumala hän on. Tätä nimeä käyttäen myös ihmiseksi tullut Jumala, Jeesus kuvasi seitsemän kertaa millainen hän on.

Joonan kirjan sanoma ajallemme – Pakomatkalla, Tuisku Winter

Johdanto ja Jumalan kutsun hylkääminen

Pakomatka alkaa

Pakomatkalla

Jumala uudistaa kutsun

Maailmanhistorian suurin herätys

Olkaa täydelliset – mitä Jeesus tarkoitti täydellisyyden vaatimuksellaan? Ilkka Rytilahti

Täydellisyyttä tavoitteleva ihminen

Täydellisyyteen ilman Jumalaa?

Omavaraisen täydellisyyspyrkimyksen hedelmä

Kutsu uuteen yhteyteen

Ulkopuolelta tuleva täydellisyys

Jumala lähettää, Matti Viitanen

Jumala alkaa lähettämään, Abraham (1. Moos. 12:1-3)

Jumala lähettää oudosti, Joosef (1. Moos. 50:15-21)

Jumala lähettää vaikeaan tehtävään, Joona (Joona 1:1.2)

Jumala lähettää uhrautumaan, Paavali (Apt. 9:13-16)

Jumala lähettää opettamaan ja kastamaan (Matt. 28:18-20)

Toivorikas tulevaisuus, Mika Tuovinen

Toivo toivottomassa maailmassa

Toivo Jeesuksen paluusta

Toivoa tuomiossakin

Toivo taivaasta

Toivo on Jeesuksessa

Älä pelkää – toivon ja rohkaisun sanoja Raamatusta, Jarkko Haapanen

Pelkojen maailmassa

Ihmispelko

Jumalanpelko

Älä pelkää – usko ainoastaan

Käännä katseesi Jeesukseen

Avioliitto, Niilo Räsänen

Mieheksi ja naiseksi luotu
Meidät on luotu miehiksi ja naisiksi. Avioliitto on Jumalan idea.

Ongelmien alku avioliitossa
Ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Avioliiton perusta ei ole rakkaus vaan miehenä ja naisena oleminen.

Tasavertaisena avioliitossa
Tasavertaisina avioliitossa. Yhteinen tehtävä ja siunaus.

Jumalan asettama Ef. 5.
Mies on vaimon pää. Vai onko?

Raamatun opetus on toimivaa
Jos et ole varma, oletko syntinen, asia varmistuu, kun menet naimisiin.

Jeesuksen kolme suurta käskyä, Antti Nironen

Kolme suurta tehtävää
Jokaisen ihmisen elämällä on tarkoitus ja merkitys. Jeesus antoi meille kolme suurta tehtävää, jotta voisimme liittyä Jumalan elämällemme antamaan tarkoitukseen. Ne ovat rakkauden kaksoiskäsky ja lähetyskäsky.

Rakasta Jumalaa ennen kaikkea
Meidät on luotu elämään yhteydessä Jumalaan. Elämämme keskeisin tarkoitus on oppia tuntemaan Jumala rakastavana taivaallisena Isänä. Jumala on tehnyt kaikkensa, että se voisi toteutua myös sinun elämässäsi.

Rakasta toista ihmistä niin kuin itseäsi
Me emme ole olemassa vain itseämme varten. Jeesus näytti omalla elämällään, millaista on elää täydellisessä yhteydessä Isään ja toisiin ihmisiin. Vain vastaanottamalla Jumalan rakkauden, voimme todella rakastaa toisia ihmisiä.

Lähetyskäsky
Sinun elämälläsi on omaa itseäsi suurempi tarkoitus ja päämäärä. Jumala kutsuu sinua liittymään hänen suureen suunnitelmaansa koko maailman pelastamiseksi. Jeesus kutsuu jokaista seuraajaansa jatkamaan hänen työtään Jumalan valtakunnan viemiseksi kaikkialle maailmaan.

Rakkauden lähettämänä
Kun Jumalan rakkaus saa koskettaa meitä, me haluamme kertoa siitä mahdollisimman monelle. Rakkaus saa meidät liikkeelle ja Pyhä Henki antaa meille rohkeuden olla Jeesuksen todistajina. Meitä kutsutaan aloittamaan läheltä ja etenemään pieni askel kerrallaan, maan ääriin saakka.

Kristinoppi: Pelastettu palvelemaan, Veijo Olli

Opetussarja Kristinopista. Täältä löydät sarjan muut ilmestyneet osat.

Pelastettu palvelemaan – Evankeliumi on kaiken perusta
Kristitty on pelastettu palvelemaan maailmassa. Palvelutyöllä on olemassa yksi kestävä ja kantava perustus – Jeesus Kristus, evankeliumi. Tällä perustalla voimme käydä palvelemaan.

Pelastettu palvelemaan – Vapain ja iloisin sydämin
Jumala kohtaa meidät rakkaudellaan. Hän haluaa vapauttaa meidät palvelemaan iloisin ja vapain mielin.

Pelastettu palvelemaan – Kutsumus
Kristitty kaipaa paikkaa, jossa hän voi palvella. Oman palvelupaikan löytäminen on prosessi, joka toisinaan löytää heti oikeat uomat ja toisinaan palvelupaikan löytäminen kestää. Meitä kutsutaan kaiken keskellä ottamaan askelia palvellaksemme.

Pelastettu palvelemaan – Kutsumuksen kenttä nro 1
Kutsumuksemme löytyy sieltä, missä olemme. Ensisijaisesti meidät on kutsuttu palvelemaan lähipiirissämme.

Pelastettu palvelemaan – Kutsumuksen kenttä nro 2
Kutsumuksemme laajenee lähipiiristä aina maailman ääriin saakka. Emme saa olla velttoja ja passiivisia, Jumala on kutsunut meidät palvelemaan.